fbq
(240312) -- Helsinki, March 12, 2024 – Helmi-Leena Nummela poses for the camera during Prinsessa Pikkiriikki - press conference in Helsinki, Finland, 12. March 2024. (Matti Matikainen/Aller Media)

Helmi-Leena Nummela haluaa palata nopeasti äitiysvapaalta töihin

Parhaillaan näyttelijä Helmi-Leena Nummela hoitaa muutaman viikon ikäistä kuopustaan kotona.

Keskiviikkona (27.3.) saa elokuvateattereissa ensi-iltansa Hannele Lampelan kirjoihin perustuva ja Lauri Maijalan ohjaama Prinsessa Pikkiriikki -elokuva, jota tähdittää Helmi-Leena Nummela.

Elokuvassa Pikkiriikin (Ada Pusa) perheeseen odotetaan toista lasta, ja aikuisten määräilyyn kyllästynyt neiti lähtee naapurin Prinsessa Pöjöläisen (Minni Kuivalainen) kanssa karkuteille. Pöjöläisen äitiä esittää Helmi-Leena, jolle kahden lapsen äitinä pienten näyttelijöiden kanssa työskentely sujui luontevasti.

– Kuvauksissa olin lapsia varten. Pidin huolta, että heillä on turvallinen ja hyvä olo, jotta he saavat tehtyä työnsä. Silloin oma työnikin tapahtuu automaattisesti, Helmi-Leena kertoo.

Matti Röngän perhe kasvoi kaikessa hiljaisuudessa: "Kärräilen vauvaa"

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Elokuvan lapsinäyttelijöitä Adaa, Minniä ja Eetua esittänyttä Valo Kortesmäkeä Helmi-Leena kuvailee fantastisiksi.

– Kun he pääsivät puhkeamaan kukkaan, tuli kyllä ihanaa materiaalia, näyttelijä iloitsee.

Epätietoisuus tulevaisuudesta

Helmi-Leena elää uudenlaisessa elämäntilanteessa: hänen työkalenterinsa ammottaa tyhjyyttä. Sinänsä hiljainen vaihe ei haittaa, sillä näyttelijän huomion ja ajan vie helmikuun lopussa syntynyt kuopus.

– Oli selvää, että jään äitiysvapaalle, mutta ensimmäistä kertaa Teatterikorkeakoulusta valmistumiseni jälkeen en yhtään tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, Helmi-Leena toteaa.

Helmi-Leena on tunnettu suosikkisarjoista, kuten Putous ja Syke (kuvassa). Hän on myös palkittu teatterinäyttelijä.

Esikoisen syntymän aikaan maailmalla riehui koronapandemia. Tuolloin Helmi-Leenalta meni muutama tuotanto sivu suun, koska rajoitusten vuoksi työt oli keskeytettävä. Kun mahdollisuus työntekoon tuli, ei Helmi-Leena aikaillut.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Vauvan syntymän jälkeen palasin nopeasti töihin. Jokin tuotanto piti kiireellä kuvata loppuun. Otin kaiken tarjotun työn vastaan, ja vauva kulki mukana, Helmi-Leena muistelee.

Tekemättömyys on Syke-sarjastakin tutulle näyttelijälle epätyypillistä, mutta toisen lapsen saatuaan hän on tyytyväinen, että on raivasi vauva-ajan alkuun isojen töiden sijaan aikaa kotona.

– Tiedän, että alan pian kaivata töitä. En aio pitää superpitkää äitiysvapaata, mikäli töitä vain tarjotaan, Helmi-Leena sanoo.

Seuraa meitä somessa