Kuppilat kuntoon -ravintola sai uuden konseptin – katosi myöhemmin listalta vähin äänin
Kuppilat kuntoon -ohjelmassa Helsingin Käpylässä sijaitsevan, Hyvät herrat -sarjasta tutun Park Hotelin intialainen omistaja Jita Gil kutsui Pipsa Hurmerinnan ja Ville Haapasalon paikalle, sillä ravintolatoiminnassa olisi parantamisen varaa.
Pipsa ja Ville näkivät ongelmakohtina yrittämisen puutteen ja siivottomuuden. He päättivät tuoda ravintolaan hotellivieraita ja käpyläläisiä palvelevan kunnon brunssin, johon he toivoivat myös ruokia omistajien kotimaasta Intiasta. Lisäksi ravintolasalin sisustus freesattiin.
Avajaispäivänä homma ei kuitenkaan meinannut toimia. Henkilökuntaa ei ollut riittävästi. Salissa ei itse asiassa ollut ketään, kun neljästä työntekijästä kaksi huhki keittiössä, ja kahden muun aika meni hotellin vastaanotossa. Pipsa ja Ville saivatkin itse järjestää brunssia salin puolella.
Ruuan laittaminenkin takkusi, ja puurosta ei meinannut tulla valmista.
– Se joka polttaa ton puuron toisen kerran pohjaan, saa selkäänsä, Pipsa uhosi.
Ville mainitsi, että Pipsalla alkoi selvästi keittää yli.
– Sä et sitä hirveästi peitellyt, hän totesi.
– Joskus peittelen, mutta tänään ei ollut se päivä, Pipsa heitti.
Sali tuli täyteen käpyläläisiä, ja väki oli tyytyväistä. Myös Jita vakuutti olevansa positiivisesti yllättynyt meiningistä.
Kaksi kuukautta jälkeenpäin kuvatulla videolla Jita kiitteli, että brunssi on laadukas, kattava ja kunnianhimoinen, ja keittiöstä arvioitiin, että aamupalakävijöiden määrä oli kasvanut.
Hotellin nettisivuilta kuitenkin selviää, etteivät viime vuonna kuvatun ohjelman muutokset ole jatkuneet tähän päivään. Enää brunssia ei hotellissa tarjota, ja Facebook-ilmoittelun mukaan ne olivat ohjelmistossa vain muutamia kertoja.
Lounas- ja à la carte -listat näyttävät samalta kuin ennenkin, eli burgerit ja leikkeet komeilevat siellä yhä. Pipsan moittima kanakori on kuitenkin listalta poistunut.
Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! keskiviikkoisin Nelosella ja Ruudussa.