fbq
Hengaillaan

Ylen Hengaillaan-visailuohjelman huono alku nousi otsikoihin myös Ruotsissa

TV1-kanavalla viime lauantaina (28.1.) alkanut uusi visailuohjelma Hengaillaan sai täystyrmäyksen Twitter-kansalta oitis lähetyksen jälkeen. Ruotsalaiseen På spåret -ohjelmaan perustuvan suomalaisversion huono alku on noussut nyt otsikoihin myös naapurimaassa. Ruotsalaismedia Aftonbladet julkaisi sunnuntai 29.1. artikkelin Hengaillaan-ohjelman huonosta alusta. 

Närää suomalaisissa katsojissa syntyi esimerkiksi ohjelmaan liittyvän kotipeli-sovelluksen kanssa, joka ei toiminut ohjelman aikana. Osan mielestä myöskään ensimmäisessä jaksossa mukana olleiden julkkiskilpailijoiden tietotaito ei ollut  myöskään tarvittavalla tasolla.

Cristal Snow'n käsittämätön kohtelu Ylen uutuusohjelman takia: "Voisi luulla, että olisin murhannut jonkun"

Ohjelman tuomari Riku Rantala kertoi taannoin Katsolle, että Ruotsissa ohjelma on niin suosittu, että julkkikset käyvät läpi alkukarsinnan, ennen kuin he pääsevät itse ohjelmaan mukaan. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Ensimmäisessä jaksossa kisaajina nähtiin Laura Malmivaara, Cristal Snow, Sauli Koskinen ja Meeri Koutaniemi.

Ohjelma perustuu ruotsalaiseen På Spåret -ohjelmaan, joka on naapurimaassa suuressa suosiossa. Suomalaiskatsojat vertaavatkin sankoin joukoin ohjelmaan naapurimaanversioon. 

– Hengaillaan näyttää toteen sen miksi formaattien mukana tulee pilkun tarkat ohjeet ja vielä henkilökuntaa, kun niitä kansainvälisesti siirretään. Jösses mitä puuhastelua, katsoja kirjoitti lähetyksen jälkeen Twitterissä. 

T

Yle joutui puuttumaan jo toistamiseen ohjelmansa osallistujien kiusaamiseen: "Runsaasti asiatonta kommentointia"

Närää aiheutti myös se, että toisin kuin Ruotsissa, Suomessa ohjelma näytetään suorana.

Aftonbladetissa kirjoitetaan, ettei Suomi ole suinkaan ensimmäinen Pohjoismaa, joka yrittää versiota ruotsalaisohjelmasta.  90-luvun lopussa Norjassa ohjelma ilmestyi nimellä Jorda rundt, jonka matka jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä sitä esitettiin vain kaksi kautta. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Ohjelma on pyörinyt Ruotsissa 80-luvulta saakka. 

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat

Hengaillaan 28.1.2023 alkaen Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa lauantaisin klo 21.00.

Seuraa meitä somessa