fbq
The Voice of Finland 2024, Jaana Pelkonen

The Voice of Finlandiin uusi yllätysjuontaja!

The Voice of Finlandin 13. tuotantokausi alkaa tammikuussa, ja tulevalla kaudella juontaja Heikki Paasosen rinnalla nähdään Jaana Pelkonen.

The Voice of Finlandissa koetaan seuraavalla kaudella muutoksia, sillä ohjelmaa sen viidennestä tuotantokaudesta asti juontanut Heikki Paasonen saa juontoparikseen juontajana ja kansanedustajana tunnetun Jaana Pelkosen

– Tuntuu mahtavalta päästä työskentelemään The Voice of Finlandin parissa! Musiikki on ollut olennainen osa elämääni aina. Lahden Lotilan ja Tiirismaan musiikkiluokkien kasvattina muun muassa kuorolaulaminen on tullut tutuksi. Haaveilin itsekin joskus laulajan urasta, Jaana kertoo Nelosen tiedotteessa.

The Voice of Finlandin kuvauksissa Jaana pääsee seuraamaan laulajakokelaiden onnen ja pettymyksen hetkiä. 

– Olen vahva myötäeläjä. Toivon, että omalta osaltani voin olla heille tukena ja turvana.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Jaana ja Heikki ovat juontaneet yhdessä aikaisemminkin. Kaksikko on juontajaparina tuttu etenkin Euroviisujen maailmasta vuosina 2005–2007. 

– On mahtavaa päästä pitkästä aikaa tekemään töitä huikean juontajan ja ystäväni Heikin kanssa. Heikki on rautainen ammattilainen, ja arvostan häntä suuresti, Jaana hehkuttaa.

Myös Heikki on innoissaan hänen ja Jaanan päästessä tekemään töitä vuosien tauon jälkeen. 

– Olemme tehneet Jaanan kanssa töitä yhdessä ensimmäisen kerran vuonna 2005 Euroviisuissa, ja seuraavana vuonna Lordi voitti kilpailun. Kannamme molemmat voiton kunniaksi otettuja tatuointeja, Heikki muistuttaa.

– On ihanaa päästä tekemään Jaanan kanssa töitä muun muassa siksi, että Jaana on äärimmäisen sydämellinen ja älykäs ihminen, jonka sanaan voi luottaa. Olenkin jo varannut meille molemmille tatuointiajan, jotta voimme ikuistaa tämän kauden voittajan ihollemme.

Seuraa meitä somessa