fbq
Claire Foy

The Crown -tähti Claire Foy avautuu rankoista leffakuvauksista: ”Pierutyyny pelasti"

The Crown -tähti Claire Foyn viimeisin leffatyö on Sarah Polleyn käsikirjoittamassa ja ohjaamassa draamaelokuvassa Women Talking

Tarinan eristäytynyt yhteisö loi uusia haasteita palkitulle näyttelijälle. Roolissaan Clairella ei ollut hiuksia, ei meikkiä ja hän pukeutui polyesterimekkoon. 

Näin Ensitreffit alttarilla 2.0 -suhteille kävi – ainoastaan yksi pari jatkoi matkaa yhdessä

– Olin kuvitellut kuvaukset voimaannuttaviksi, koska minun ei tarvinnut huolehtia sheivaamisesta. Se olikin hirveää, ja palasin muistoissani murrosikään, Claire kertoo Graham Norton Show’ssa

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
Talking Women
Women Talking -elokuva perustuu Miriam Toewsin samannimiseen kirjaan. Kirjailija itse jätti uskonnollisen yhteisön 18-vuotiaana.

Näyttelijät selvisit urakasta mielikuvaharjoituksella. 

– Ajattelimme, että leffan valmistuttua pidämme bileet, joihin voimme laittautua ja sheivata sääret, Claire naureskelee. 

Women Talking on tositarina uskonnollisesta mennoniittiyhteisöstä, jossa naisten julma arkitodellisuus ei vastaa uskon väkivallattomuuden oppeja. Päinvastoin naisten huumaaminen ja raiskaaminen on arkipäivää.

Claire Foy ja Rooney Mara
Claire ja Rooney kokivat mieleenpainuvan työkokemuksen yhdessä.

 Salkkareiden viikon juonipaljastukset: Danielan ja Noelin suhde paljastuu

Elokuvan tarina oli masentava, ja alakuloisuus tarttui kuvaustiimiin. Clairen vastanäyttelijä Rooney Mara keksi hupaisan keinon nostattaa porukan tunnelmaa. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Hän hiiviskeli kulisseissa pierutyynyn kanssa piristääkseen meitä. Kuvauksissa toistetaan asioita tuhat kertaa, joten Rooney salakuljetti pierutyynyn, ja sillä mentiin kaksi päivää, Claire nauraa Zoe Ball’s Breakfast Show’ssa. 

Sarah Polley
Sarah Polley ansaitsi Oscar-ehdokkuuden käsikirjoituksesta, jonka hän teki tositarinaan perustuvan romaanin pohjalta.

Maaliskuussa jaetaan Oscar-palkinnot viime vuoden parhaille elokuville ja niiden tekijöille. Myös Women Talking on ehdolla parhaasta elokuvasta ja sovitetusta käsikirjoituksesta. 

Kauniit ja rohkeat -juonipaljastukset: Ridge anelee Tayloria takaisin

Claire tosin paljastaa, että saattaa joutua jättämään gaalan väliin. 

– Lapseni syntymäpäivä on Oscar-päivänä, joten minun ei varmaan tulisi lähteä gaalaan, Claire toteaa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

 TVOF-valmentajien taistelu menee överiksi – tuotanto joutuu puuttumaan tilanteeseen poikkeuksellisella tavalla

Seuraa meitä somessa