Tällainen on Kyllä isä osaa -elokuva – traileri julki
Elokuva saa ensi-iltansa pääsiäisenä.
1990-luvun suosikkisarjaan Kyllä isä osaa perustuva elokuva tuo tv-perheen valkokankaalle jälleen 28. maaliskuuta alkaen. Kyllä isä osaa -elokuvassa nähdään sarjan alkuperäiset hahmot ja niiden näyttelijät eli Tom Lindholm (isä), Tuija Ernamo (äiti), Maiju Jokinen (Jonna) ja Jarno Jokinen (Jussi).
Vanhojen tuttujen hahmojen lisäksi perheessä on myös uuden sukupolven edustaja, Jonnan poika Junnu (Vilppu Eleinen). Sivurooleissa nähdään muun muassa Vesa Vierikko, Kati Outinen, Mikko Leppilampi, Lari Halme ja Kalle Lamberg.
Sarjan tarinassa vuodet ovat vierineet, ja lapset ovat lentäneet tamperelaisesta rintamamiestalosta maailmalle, mutta nyt he tekevät paluun. Jonnan ja Junnun on houkutellut Oulusta kotiin Tampereelle piakkoin tyhjäksi jäävä kotitalo, sillä eläkeiässä olevat vanhemmat haaveilevat muutosta Espanjaan – isän pitäisi vain saada kerrotuksi työnantajalleen lopettavansa taksikuskin hommat.
Sitten taksifirmaan hankitaan luksusluokan Mersu, ja eläke, Espanja, vaimo ja terve järki haihtuvat päästä, kun isällä on enää yksi pakkomielteinen päämäärä: päästä edes kerran himoitun Mersun rattiin.
– Isällä riittää luovuutta ja ideoita, eikä mikään taaskaan lannista häntä. Ja perhe on aina osallisena isän ideoiden loputtomassa tapahtumien ketjussa, isää näyttelevä Tom Lindholm kuvailee Nelosen tiedotteessa.
Elokuvan ohjaa Panu Raipia, ja käsikirjoituksesta vastaavat Outi Keskevaari ja Pekka Lepikkö, joka on käsikirjoittanut ja ohjannut alkuperäisen tv-sarjan.
– Yleisö saa nähtäväkseen hyväntuulisen komedian. Elokuva on alkuperäisen sarjan hengen mukainen – sellaista itse toivoin, ja sellainen siitä tuli, Tom Lindholm arvioi.
Kyllä isä osaa elokuvateattereissa 28.3.