Iida Vainion velkakierre syvenee – ulosottorekisteristä paljastui yllättävä tieto
Iidan ulosottorekisteriin on ilmestynyt uusia merkintöjä.
Mediapersoona Iida Vainion, 20, taloudellinen tilanne on edelleen murheellinen.
Seiska kertoi viime marraskuussa, että Iida on joutunut ulosottoon. Hänellä oli silloin kaksi merkintää ulosottorekisterissään, jotka muodostivat yhteensä 4 506 euron summan.
Vain yksi merkinnöistä oli vireillä, sillä Iida oltiin toisen merkinnän kohdalla todettu varattomaksi. Iida oli marraskuussa lyhentänyt velkojaan vain noin 112 eurolla.
Lisäksi Kymenlaakson käräjäoikeudesta kerrottiin, että mediapersoona oli saanut kaksi yksipuolista velkomustuomiota.
Yli 12 000 euroa ulosotossa
Seiska on tarkistanut Iidan nykyhetkisen ulosottotilanteen.
Ulosottolaitoksen 7.5. toimittaman asiakirjan mukaan Iidan rekisteriin on ilmestynyt peräti seitsemän uutta merkintää.
Vain kaksi uusista merkinnöistä on vireillä, sillä Iida on todettu varattomaksi useampaan otteeseen.
Vireillä olevia merkintöjä perii eräs työeläkevakuutusyhtiö sekä eräs pankki. Pankki karhuaa Iidalta 2 159,93 euron summaa, ja vakuutusyhtiö puolestaan perii Iidalta 386,82 euroa. Merkinnät ovat tulleet vireille maaliskuussa sekä huhtikuussa.
Lisäksi ulosottorekisteristä paljastuu, että HSL (Helsingin seudun liikenne), perii Iidalta 80 euron joukkoliikenteen tarkastusmaksua. Merkintä ei ole enää vireillä, sillä Iida on todettu varattomaksi.
Kaikki vireillä olevat sekä päättyneet merkinnät muodostavat yhteensä 12 181,23 euron summan. Iidan velat ovat siis kasvaneet merkittävästi.
Hän ei ole lyhentänyt uusia merkintöjään lainkaan.
Iida muutti ulkomaille
Ulosottorekisterin mukaan mediapersoona on siirtänyt kirjansa ulkomaille, sillä hänen asuinpaikkakunnaksi on merkitty ulkomaat.
Iida on somessa kertonut työskentelevänsä nykypäivänä somevaikuttajana, ja hän mainostaa erilaisia tuotteita ja palveluita Instagramissa.
Iida nousi julkisuuteen vuoden 2021 helmikuussa, kun hän saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle varsin piukassa kultamekossaan.
Viime aikoina hän on ollut lehtiotsikoissa suhteestaan Archie Cruziin.