Vesa Vierikko sanoo suorat sanat, mikä nykyajan nuorisoa vaivaa
Vesa Vierikko palaa tuttuun rooliinsa Pelle Hermanni ja hypnotisoija -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 22. joulukuuta.
Eläkkeellä oleva näyttelijä Vesa Vierikko on kotonaan niin kameran edessä kuin teatterissakin. Hän suoritti Teatterikorkeakoulun näyttelijän teatteritutkinnon vuonna 1980. Vesalla onkin plakkarissa lähes 200 tuotantoa elokuvissa, televisiossa ja teatterilavoilla. Vaikka hän eläkkeellä onkin, tarttuu hän edelleen rooleihin, jotka miellyttävät häntä. Nyt Vesa palaakin mieluisaan sirkuspelle Hermannin rooliin elokuvassa Pelle Hermanni ja hypnotisoija.
– Nyt on kyseessä koko perheen elokuva. On enemmän jännitystä kuin ensimmäisessä, ja pääsemme suoraan asiaan, hän kertoo.
– Tässä toisessa elokuvassa olin jo vähän vapaammin. En enää ajatellut, että miten Veijo Pasasen Hermanni olisi tässä. Tietenkin halusin kunnioittaa hänen luomaansa hahmoa, ja otinkin tiettyjä maneereja käyttöön.
Ilman Vesaa yhtäkään Pelle Hermanni -elokuvaa ei olisi tehty. Usean vuoden ajan ohjaaja-käsikirjoittaja Timo Koivusalo halusi tuoda sirkuspelle Hermannin takaisin elokuvan muodossa. Hahmon luonut Simo Ojanen ei lämmennyt ajatukselle, varsinkaan kun hahmon alkuperäinen näyttelijä ei ole enää elossa.
– Simo on Porista niin kuin minäkin, ja tutustuin häneen jo 80-luvulla. Kysyin aina silloin tällöin häneltä, että tekisimmekö Pelle Hermanni -elokuvan. Hän oli päättänyt, ettei kukaan muu kuin Pasanen voi näytellä roolia, Timo muistelee.
Lopulta Timo sai Ojasen pään käännettyä, kun hän esitti Hermanniksi Vesa Vierikkoa. Ojanen menehtyi ennen ensimmäisen Pelle Hermanni -elokuvan julkaisua.
– Hän sanoi, että jos Vierikko lähtee mukaan, teemme Hermannista elokuvan.
Tutut työkaverit
Vesa kehuu ohjaaja Timon kokoamaa työryhmää ja näyttelijäkollegoitaan. Hän kertookin olevansa valmis tekemään kyseisiä elokuvia lisää.
– Meillä on älyttömän mukava työryhmä, joka Timolla on periaatteessa ollut aina sama. Seuraavaan elokuvaan toisin mukaan puhuvan kepakon alkuperäisestä Pelle Hermannista. Timo ja Simo Ojanen olivat alun perin sitä mieltä, että se on liian absurdi ja jännittävä lapsille.
Vesa ja Timo tekivät ensimmäisen yhteisen projektinsa jo 2000-luvun alkupuolella, Sibelius-elämänkertaelokuvan. Vesa näytteli elokuvassa Robert Kajanusta, ja Timo käsikirjoitti sekä ohjasi elokuvan.
Palaako Timo Koivusalo kameran eteen? Näin hän vastaa
Huoli nykyajan nuorista
Näyttelijä kokee tärkeäksi, että lapsiperheet viettäisivät enemmän yhdessä aikaa lasten maailmassa.
– Lapselle on mielettömän tärkeää, että aikuinen suostuu lapsenmielisesti laskeutumaan heidän tasolleen ja viemään heidät johonkin, esimerkiksi elokuviin. Ostetaan popcornia ja laskeudutaan elokuvan satumaailmaan. Lapsi kokee itsensä tuolloin tärkeäksi.
– Vielä sen jälkeen, jos käy jäätelöllä tai kaakaolla, se kruunaa kaiken.
Vesa toivoisi, että nykyajan lapset ja nuoret saataisiin irti älylaitteista.
– Yhteiskunta vaatii meitä aikuisia selviytymään ja tekemään työtä, työtä, työtä. Lastenhoidollinen ongelma on aiemmin ratkaistu pakollisella koululla, ja nyt siihen on tullut lisäksi kännykät, jotka isketään lapselle.
– Nyt ihmetellään miksi he käyttäytyvät miten käyttäytyvät ja ryöstävät kenkiä jaloista. Kyllä se on tuo sosiaalinen media se syy.
Eläkkeellä, mutta töissä
Vesa on pidetty näyttelijä niin aikuisten, nuorten kuin lastenkin keskuudessa. Hän on näytellyt Pelle Hermannin lisäksi muun muassa Risto Räppääjä -elokuvissa Lennart Lindbergin roolia. Jos kaipaa aikuisempaa vivahdetta, hänet voi tällä hetkellä nähdä Kansallisteatterin Ensimmäinen tasavalta -näytelmässä.
Vaikka Vesa eläkkeellä onkin, hän paljastaa, että hänet tullaan näkemään vuonna 2024 ensi-iltansa saavassa Kyllä isä osaa -elokuvassa, jossa pääroolia näyttelee Pelle Hermanni -kollega Tom Lindholm. Vesa näyttelee hänen eläköityvää pomoaan.
– Sen verran voin paljastaa, että elokuva on sen oloinen ja näköinenkin kuin alkuperäinen sarja. Sitä halusinkin. Elokuvaa ei ole päivitetty väärällä tavalla tähän aikaan, Tom kertoo.
– Odotan myös tätä elokuvaa, käsikirjoitus oli nimittäin hauska, Vesa paljastaa.
Pelle Hermanni ja hypnotisoija elokuvateattereissa 22. joulukuuta alkaen.