Jussi Vatanen tutustuu futiskulttuuriin – superfanit haudataan seuran multiin
Näyttelijä Jussi Vatanen perehtyy uusintasarjassa Englannin, Saksan ja Espanjan jalkapallokulttuuriin.
Cannesin elokuvajuhlilla Suomea toukokuussa edustanut näyttelijä Jussi Vatanen nähdään Yle Areenassa uusintana esitettävässä Pelipäivä-sarjassa. Intohimoiseksi futisfaniksi tunnustautuva Jussi Vatanen johdattaa Pelipäivässä katsojat jalkapallon fanikulttuurin osin yllättäväänkin maailmaan ja punnitsee samalla myös lajin syvällisempää yhteiskunnallista merkitystä.
Raha on muuttanut lajia
Pelipäivä-sarjan avausjaksossa ollaan Englannissa, jossa pelattava Valioliiga on maailman seuratuin ja rahakkain sarja. Jussi vierailee Liverpoolissa ja Manchesterissä ja saa fanien kanssa jutustellessaan kuulla, että jalkapallon voimakkaalla kaupallistumisella on myös kääntöpuolensa. Fanit ovat reagoineet rahan valtaan muun muassa perustamalla omia seuroja protestiksi.
Valioliigan kaupallistumisesta kertoo myös TV2:lla uusintana pyörivä dokumenttisarja Valioliigan tarina: Pelistä bisnestä.
Tosifanien viimeinen leposija
Kuolleet lehdet, Metsäjätti ja Napapiirin sankarit -elokuvista sekä esimerkiksi Downshiftaajat- ja Mies joka kuoli -sarjoista tuttu Jussi Vatanen on itsekin pelannut aktiivisesti jalkapalloa ja valmentaa nykyään myös junioreja. Todellinen innostus lajiin syttyi, kun Jussi näki Diego Maradonan pelaavan vuoden 1986 jalkapallon MM-kisoissa, joissa nähtiin myös kuuluisa Jumalan käsi -maaliksi kutsuttu tilanne.
Pelipäivä-sarjan TV2:lla 29.6. nähtävässä toisessa jaksossa Jussi matkustaa Ruhrin
alueelle Saksaan selvittämään, mikä tekee paikallisesta futiskulttuurista niin
vetovoimaista. Saksassa jalkapallo on suuri laji ja olennainen osa monen elämää.
Ammattilaispelaajia on jopa 10 000. Jussi tapaa jaksossa myös suomalaisia kannattajia,
jotka reissaavat Saksaan asti katsomaan lempijoukkueensa matseja.
Jalkapallo on niin lähellä saksalaisten sydäntä, että
jotkut vannoutuneet fanit haluavat jopa tulla haudatuksi seuran omalle
hautausmaalle. Jussi vierailee FC Schalken hautausmaalla, jossa on myös pieni
pelikenttä.
– Hautausmaa Schalke-faneille perustettiin, kun tavalliselle hautausmaalle alkoi ilmestyä huomattavissa määrin joukkueen tunnuksia. Muutamat kannattajat sekä pelaajat olivat ennen kuolemaansa esittäneet toiveen, että jos tällainen hautausmaa joskus perustetaan, tulisi heidän maalliset jäännöksensä siirtää sinne, Jussi Vatanen kertoo Pelipäivä-sarjassa.
Kolmiosaisen sarjan päätösosassa vieraillaan vielä Espanjan Baskimaalla, jossa jalkapalloon liittyy vahva kansallisylpeys.
Pelipäivä-sarja nähdään uusintana TV2:lla ja Yle Areenassa. Jussi Vatanen esiintyy myös TV1:llä Downshiftaajat-sarjan uusissa 3. kauden jaksoissa.